Edellisestä postauksesta on ikuisuus. Reilu kuusi kuukautta, huh huh. Mutta mitä tämän kuuden kuukauden aikana olisi muka ehtinyt tapahtua. Vastaus - paljon. 

Musta tuli virallisesti kummitäti. Kummitäti pienelle enkelimäiselle tytölle, jonka kasvamista saan seurata lähietäisyydeltä toivottavasti vielä vuosien ajan. Jos jo kummityttöä voi rakastaa noin paljon, mulla ei ole käsitystäkään miten omaa lasta sitten rakastetaan. 

Tein yhteishaun - päädyin hakemaan lukioon. (Ja kesäkuun alussa tulivat sen tulokset, pääsin just siihen lukioon mihin en olis halunnut, mutta oon enemmän kuin tyytyväinen tähän ratkaisuun. Saan viettää tulevan kolmivuotiseni ihanien ystävieni ympäröimänä.)

Täytin 16 vuotta kesäkuun alussa. Ala-asteella 11 vuoden iässä kuvittelin 14 vuoden olevan se maaginen ikä, jolloin olisin täydellisen ihana teini suurten ystävämassojen ja poikien ympäröimänä. Hups, nyt oon kuudentoista vanha, enkä todellakaan haaveile paluusta muutaman vuoden taa. Syntymäpäivänäni saadut halit ihanilta ihmisiltä ja kunniakierroksen vetäminen mummoautossa Robinin soidessa taustalla takasivat sen, että vietin tänä vuonna elämäni parhaimman syntymäpäivän. 

Puoleen vuoteen on mahtunut myös paljon muuta, muun muassa se, että oon saanut tutustua niin uskomattomiin ihmisiin etten käsitä sitä itsekään. Pikku hiljaa alkaa tuntua siltä, että oon viimein kokonainen. En valmis, mutta kokonainen. En oo enää se sama masentunut angstiteini, joka olin puoli vuotta sitten. Elämä on ihanaa ja oon tämän puolen vuoden aikana oppinut rakastamaan sitä. 

Toivottavasti tämäkin blogi uuden fiilikseni myötä heräisi henkiin. 

 

xoxo Nemppa