Tänään mä havahduin selaamaan vanhoja kuvia. Ja erityisesti meidän nuorimman koiran kuvia. Kuvia, joissa se oli vielä ihan pieni vailla noutajamaisia piirteitä ja kultaista turkkiaan. Jaja vuosista kukkaruukun kautta moottorisahaan, tää blogikin täytti jo vuoden tossa 17.7. Vuoden oon jaksanut ylläpitää (tosin heikosti ja vielä heikommalla menestyksellä) blogia. Hieno suoritus, en blogia luodessani pystynyt koskaan kuvittelemaan mitään tän tapasta. Tulipahan sekin etappi saavutettua.

Nyt on kesäkin kohta ohi. Enää alle kuukausi ja pitäisi palata siihen ihanankamalaan kouluun. Loppujen lopuks en nyt tiiä, onko se mikään maailman loppu, vaikka arki häämöttääkin jo muutaman nurkan takana. Tykkään muutenkin enemmän arjesta, ja lomilla mun unirytmi heittää häränpyllyä niin taidokkaasti, etten edes ite tykkää siitä. Kukapa nyt tykkäis valvoa yöt ja nukkua päivät. Daa.

Lomalla on ainakin saanut nukkua. Nukkuanukkuanukkua. Ehdottomasti kesän kohokohta (kesäkuun alusta on sitten ollut hiljaista laskua kohti kouluelämää) oli ripari, josta jäi niin paljon hienoja muistoja ja ihania ihmisiä käteen ettei mitään järkeä. Mun uskonnosta oon ajatellut tänne tehdä erillisen postauksen, jonka julkasen tässä muutaman viikon sisällä. Ja ehkä mä innostuksen tekemään jotain muitakin postauksia. Kattoo nyt, ei turhia paineita.

Loppuun vielä haluisin suositella kaikille ihanaa elokuvaa Tähtiin kirjoitettu virhe (The fault in our stars). Ei järkky, en oo koskaan itkenyt elokuvissa noin paljon, mitä tein ton elokuvan aikana. Kaverin kanssa oltais voitu perustaa vaikka uudet Victorian putouksen, sen verran niitä kyyneleitä tuli vuodatettua. No hahhaha, olipas hauska juttu, mutta menkää oikeesti kattomaan jos vaan mahollisuus tulee. Menisin uudestaan jos vaan olisi rahaa (ja jos olisi rahaa nii et viittisin tuhlata sen).

Kello on muutamaa minuuttia yli viis.. Yöllä vai aamuyötäkö tää nyt on. No, sänky ja kaikki villit unet kutsuvat. Good nights babies ♥

xoxo nettisss